maanantai 17. marraskuuta 2008

Yhteisöllisyyslaboratorio

Upouuden talomme ensimmäisessä kerroksessa on kerhohuone, aika tilavakin. Siinä on iso parveke ja keittiönurkkaus. Jo ennen kuin muutimme taloon, asukkaiden kokouksessa ehdotin, että veisin sinne ylimääräiseksi jääneen pöydän ja viisi tuolia. Aluksi huone oli lukossa, eikä kenelläkään ollut siihen avainta. Nyt sen lukko on sarjoitettu niin, että kaikki pääsevät sinne, mutta siellä ei ole koskaan kukaan eikä siellä tapahdu mitään. Puoli vuotta täällä nyt on asuttu.

Toissa viikolla kuitenkin tapasin yhdessä koulun vanhempainkokouksessa yläkerran Eijan, jolla on lapsi samassa koulussa kuin omat lapseni. Ensiksikin kävi ilmi, että hänen pikkuserkkunsa on ollut naimisissa minun serkkuni kanssa, ja olemme ilmeisesti olleet kauan sitten samoissa häissä. Hän myös muisti isoäitini. Terveisiä Miehikkälään ja Virolahdelle. Kun siinä juttusille ryhdyttiin, hän kertoi olevansa töissä Marttaliitossa ja kun työnantaja pitäisi suotavana, että hän itsekin kuuluisi Martta-yhdistykseen, hän loihe ehdottamaan, että mitäpä jos perustettaisiin ihan oma yhdistys. Kauaakos minua tarvitsi sellaiseen yllyttää. Toinenkin idea hänellä oli: entäpä jos järjestettäisiin talon lapsille pienet joulujuhlat siellä käyttämättömässä kerhohuoneessa. No tietenkin. Istuttiin iltaa seuraavalla viikolla ja suunniteltiin.

Minä panin sitten sähköpostia talon asukkaille, jossa kerroin joulujuhlista. Vihjaisin siinä, että toki olisi tarkoitus, että aikuisetkin tulisivat mukaan glögiä juomaan, vaikkei olisi lapsiakaan, jotta kaikki voitaisiin tutustua toisiimme vähän paremmin. Samalla voitaisiin miettiä, mitä järkevää ja mukavaa käyttöä kerhohuoneelle keksittäisiin.

Tästä lähti liikkeelle hieno lumipalloefekti. Me suomalaiset toisiamme hiljaisuudella kunnioittavat kerrostaloasujat tulimme ulos luukuistamme. Moni ilmoittautui heti mukaan värkkäämään niitä joulujuhlia. Yksi naapuri ehdotti, että mitä jos hankittaisiin sinne kunnon televisio ja DVD-laitteet, jotta voitaisiin pitää yhteisiä elokuvailtoja. Iso sohvakin pitäisi tätä varten olla. Toinen haluaisi rakentaa pienoisrautatietä ja lupasi ottaa mukaan kaikki talon kiinnostuneet lapset (toisin sanoen vaimo ei huoli sitä häkkyrää omaan olohuoneeseen), on ehdoteltu pientä kirjastoa ja aikakauslehtien kierrätyspistettä.

Olen innoissani ja odotan kovasti niitä joulujuhlia. Saapa nähdä mitä kaikkea kivaa keksitään ja kuinka se fiksusti organisoidaan. Tämä kaikki on minulle myös tutkimusta yhteisöelämän ja -toiminnan mahdollisuuksista kerrostalossa ja siten valmistautumista oman yhteisöllisen kerrostalon suunnitteluun ja rakentamiseen. Siitä voit lukea lisää osoitteessa www.hemistan.fi

1 kommentti:

Anne Rongas kirjoitti...

Voi miten sydämellistä kaiken ankean pimeän ja inhorealistisen uutismaailman keskellä! Onnea kerhohuoneellenne.

Minäkin olen ollut perustamassa kerhohuonetta, erästä pitkäaikaista unelmaani. Silloin kun itse kävin lukiota, kouluissa oli vielä vilkasta kerhotoimintaa. Pitkän matkan vuoksi en useinkaan päässyt mukaan, mutta sen mitä pääsin, ehdottomia huippujuttuja.

Kerhotoiminta kouluissa on hiipunut. On niin kiire ja kaikkea sellaista. Mutta kun meillä on netti, niin ajan ja paikan tilaa saa laajennettua. Olen ollut muotoilemassa hanketta, jonka yhtenä keskeisenä päämääränä on ammentaa koulujen osaavasta yhteisöstä, siis niistä kykyjen, taitojen ja halujen voimavaroista, jotka ovat helposti saatavilla, jos vain tilaisuuksia tarjotaan.

Tarina on pitkä ja monipolvinen, mutta en ole tavannut meiltä kotimaasta vastaavaa, mitä nyt täällä teemme. Etelä-Kymenlaakson kaikkien koulujen kaikille ihmisille (rooliin katsomatta) on pystytetty virtuaalinen kerhohuone, Penaali. Se on vasta viisi päivää vanha, mutta jo nyt viisi kerhoa alullaan.

Ihmiset ovat mielellään myönteisesti yhdessä. Mikä sen hauskempaa, kuin olla merkityksellinen jäsen jossakin yhteisössä.